Zekki kansainvälisellä näyttämöllä: Brysselin Social Innovation Forum 2024 

Kuva Brysselin tilaisuudesta, jossa Reija Paananen on lavalla.

Lokakuun 2. päivänä Zekki-palvelu pääsi esille Social Innovation Forum -tapahtumassa Brysselissä. Zekki valittiin 69 ehdokkaan joukosta yhdeksi viidestä lupaavasta eurooppalaisesta innovaatiosta, jotka esiteltiin kansainväliselle yleisölle. Reija Paananen, Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämispäällikkö, kertoo tapahtuman olleen erinomainen tilaisuus saada näkyvyyttä ja käydä tärkeitä keskusteluja rahoittajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. 

”Tietysti se, että meidät valittiin Suomen edustajaksi ja päästiin esittelemään innovaatiota kansainvälisesti merkittävässä tilaisuudessa, kertoo siitä, että kiinnostus tämän tyyppisille ratkaisuille on laajaa – ei vain kansallisesti, vaan myös kansainvälisesti”, Paananen summaa kokemustaan. 

Erilaisten innovaatioiden kohtaamispaikka 

Foorumin aikana esiteltiin lukuisia erilaisia sosiaalisia innovaatioita eri puolilta Eurooppaa. Zekin lisäksi lavalla nähtiin muun muassa Irlannin Timebank, joka mahdollistaa ajan tarjoamisen apua tarvitseville, ja Portugalin projekti, jossa vapaaehtoiset kunnostavat heikompiosaisten taloja asuttavaan kuntoon. Tapahtuma tarjosi laajan katsauksen siihen, miten monenlaisia ratkaisuja voidaan kehittää yhteiskunnallisiin ongelmiin. 

”Näiden eri innovaatioiden esille nostaminen kertoi kansainvälisesti siitä, mitä ihmiset kaipaavat ja kuinka erilaisia ratkaisuja tarvitaan vastaamaan nykymaailman haasteisiin,” Paananen arvioi. 

Positiivinen vastaanotto ja uudet mahdollisuudet 

Zekki herätti suurta kiinnostusta tapahtuman osallistujien keskuudessa. Paananen kertoo innokkaista keskusteluista, jotka saivat alkunsa esittelyiden aikana ja jatkuivat myös sen jälkeen:  

”Oli ilo nähdä, että seinälle, johon osallistujat saattoivat jättää viestejä, tuli runsaasti kannustusta ja kiinnostusta yhteistyöhön Zekin kanssa. Harmillisesti en tiedä tarkalleen, keneltä ne viestit tulivat, mutta on selvää, että saimme erittäin positiivisen vastaanoton,” hän naurahtaa. 

Kansainväliset foorumit avainasemassa 

Brysselin foorumi herätti myös pohdintoja kansainvälisten foorumien tärkeydestä. ”Kokemus toi mieleen sen, kuinka tärkeää on päästä esittelemään omaa tekemistä ja keskustelemaan muiden toimijoiden, rahoittajien ja kumppaneiden kanssa. Näiden kontaktien luominen on avainasemassa sosiaalisten innovaatioiden kehittämisessä,” Paananen toteaa.  

Hän nostaa esiin sen, kuinka rahoittajien näkemykset vaikuttivat olevan muuttuneet positiivisempaan suuntaan viime aikoina:  

”Rahoittajapuoleltakin alkoi tulla vihreätä valoa sille, että heidän pitää pystyä rahoittamaan levittämistä ja skaalaamista. Ei aina voi hakea vain uusia malleja, vaan täytyy panostaa myös pitkäjänteiseen rahoitukseen sekä hankkeiden juurtumiseen ja levittämiseen”.  

Viesti nuorille – Zekin kirjoitus Kalevassa

Zekin viesti nuorille julkaistiin Kalevassa lauantaina 27. heinäkuuta. Zekki -hankkeen projektipäällikkö Päivi Sipola haluaa kirjoituksellaan korostaa, kuinka tärkeää on puhua

Viesti nuorille – Zekin kirjoitus Kalevassa

Zekin viesti nuorille julkaistiin Kalevassa lauantaina 27. heinäkuuta. Zekki -hankkeen projektipäällikkö Päivi Sipola haluaa kirjoituksellaan korostaa, kuinka tärkeää on puhua